-
They Shoot Gilmores, Don’t They?
Jakson nimi They Shoot Gilmores, Don’t They? on viittaus elokuvaan Ammutaanhan hevosiakin, eli They Shoot Horses, Don’t They? vuodelta 1969. Kyseessä on samannimiseen romaaniin perustuva, Sydney Pollackin ohjaama elokuva. Tarina sijoittuu Yhdysvaltojen suuren laman aikaan, jolloin sekalainen porukka hahmoja koittaa kiivaasti voittaa tanssimaratonin 1500 dollarin palkinnon toivossa. Elokuvan nimi tulee siitä, että päähenkilö Robert Syverton näki nuoruudessaan hevosen murtavan jalkansa, minkä jälkeen se lopetettiin. Tarinan lopussa viikkoja kestäneen tanssikilpailun uuvuttama, epätoivoinen Gloria pyytää Robertia ampumaan tämän, sillä Gloria on kyllästynyt elämään. Robert tekee työtä käskettyä, ja kun häntä kuulustellaan murhan motiivista, hän toteaa: “They shoot horses, don’t they?”
-
Tommy Tune
Lorelai istuu Luken kuppilassa ja pohtii, ketä pyytäisi tanssiparikseen Stars Hollow’n tanssimaratoniin. Tänä vuonna hän sanoo tarvitsevansa hyvän kumppanin, kun viime vuonna hän melkein voitti, mutta partneri hyytyi viime metreillä: “And Ho-Ho’s fading, so I’m trying to buck him up, saying ‘Come on, Ho-Ho, stay with me, ho-ho.’ And then all of a sudden he starts yelling, ‘Stop calling me Ho-Ho, it’s making me hungry!” Tarinan tuhat kertaa kuullut Luke yrittää harhauttaa Lorelain pälätystä: “Oh look, there goes Tommy Tune.” —> Thomas Janes Tune on 1939 syntynyt amerikkalainen näyttelijä, tanssija, laulaja, teatteriohjaaja, tuottaja ja koreografi. Uransa aikana hänet on palkittu kymmenellä Tonylla, hänellä on tähti Hollywoodin Walk of Famella, ja hänelle on myönnetty National Medal of Arts.
-
McDonald’s Hot Apple Pie
Lorelai jatkaa: “And out of nowhere, Kirk comes dancing by, waving a McDonald’s Hot Apple Pie in the air, and of course, Ho-Ho lunges for the pie, drops my hand and that was it.” —> McDonalds on toki kaikille hyvin tuttu, maailman toiseksi suurin kansainvälinen pikaruokaketju (kaikkein suurin on Subway). Vuonna 2020 McDonald’silla oli 119 maassa yli 39 000 ravintolaa, joissa ruokailee päivittäin yli 70 miljoonaa ihmistä. Uppopaistettu Hot Apple Pie oli McDonaldsin rakastettu tuote 90-luvun alkuun asti, jolloin ketju alkoi yhtäkkiä paistaa piirakat uunissa rasvan sijaan. Tämä aiheutti suurta harmia asiakkaiden keskuudessa, jotka tähän päivään asti yrittävät saada Mäkkäriä tuomaan uppopaistetut omenapiirakat takaisin. Syyksi uunipaistoon vaihtamiseen on spekuloitu mm. uppopaistettujen piirakoiden olevan niin kuumia, että asiakkaat polttivat suunsa, ja toisaalta myös uunipaistetun piirakan olevan aavistuksen terveellisempi.
-
Tennessee Williams
Taylor saapuu kuppilaan ja yrittää saada Lukea pitämään kahvikojua tanssimaratonissa. Kun Luke sanoo, että voi pitää kojua jos porukka maksaa dollarin per kuppi, Taylor vetoaa Lukeen sillä, että kyseessä on hyväntekeväisyystapahtuma. Luke märisee, että sitä typerää siltaa ollaan yritetty pelastaa jo kahdeksan vuotta, mutta Taylor sanoo, että nyt ei ole kyseessä se silta: “We’re not raising money to restore the bridge. We have that money. The Tennessee Williams look-alike contest put us over the top.” —> Thomas Lanier Williams III oli 1911 syntynyt amerikkalainen näytelmäkirjailija. Williams on yksi tunnetuimmista 1900-luvun yhdysvaltalaisista näytelmäkirjailijoista, ja hänen näytelmänsä ovat kaikkein esitetyimpiä. Suosio perustuu niiden dynaamisuuteen ja väkivaltaiseen pohjavireeseen. Useat näytelmien hahmot ja miljööt ovat Yhdysvaltain etelävaltioista, erityisesti tukahdutettua sukupuolisuutta kuvaavat tilanteet. Esimerkkejä Williamsin tunnetuista näytelmistä ovat mm. Viettelyksen vaunu ja Kissa kuumalla katolla, jotka on molemmat palkittu Pulitzerilla. Viettelyksen vaunu ollaankin käsitelty podcastin ensimmäisen kauden jaksossa 14.
-
Tiny Tim
Kun Taylor selittää, että nyt pitää kerätä rahaa pressua varten, jotta silta voidaan suojata remontoinnin aikana elementeiltä, Luken asenne kovenee entisestään. Taylor ehdottaa, että tämä voisi veloittaa 50 senttiä per kuppi, ja kun Luke vastaa että “How about I charge for cream?”, Taylor toteaa: “You would kick Tiny Tim’s crutch out from under him, wouldn’t you?” —> Tiny Tim on hahmo Charles Dickensin kirjassa Joulukertomus, jossa ilkeä saituri Ebenezer Scrooge joutuu kohtaamaan kolme henkeä joulun lähestyessä. Menneiden joulujen henki näyttää tälle, miten hänellä oli ennen ystäviä ja tyttöystävä, mutta hän menetti heidät rahanahneuksisaan. Nykyisen joulun henki näyttää hänelle, miten hänen ylityöllistetyn ja alipalkatun alaisensa Bob Cratchitin perhe on todella köydä, ja hänen poikansa Tim erittäin sairas; hän joutuu liikkumaan kainalosauvojen avulla. Tulevien joulujen henki näyttää Scroogelle Cratchitin perheen suremassa Timin haudan äärellä, ja hautuumaalta löytyy myös Scroogen oma hauta, johon henki tämän tonäisee. Scrooge ei kuitenkaan kuole, vaan herää omassa huoneessaan, ja kokemastaan viisastuneena parantaa tapansa. Tarinan lopussa Tiny Tim tokaisee kuuluisan lainauksen “God bless us, everyone!”.
-
Senor Wences
Perjantain illallisella Lorelai on ylitsevuotavan innostunut kanasta. Emily kysyy, mitä Lorelailla oikein on meneillään, sillä kukaan ei voi olla noin innostunut kanasta. Tähän Lorelai kertoo anekdootin siitä, miten hän oli oikein innoissaan saatuaan kutsun ysiluokan tanssiaisiin, ja Emily ärsyyntyi kun hän leikki, että kaikilla lautasellaan olevilla herneillä oli sanottavaa: “With a little encouragement, I could have been the Senor Wences of the vegetable set!” —> Senor Wences, oikealta nimeltään Wenceslao Moreno Centeno, oli 1896 syntynyt espanjalainen vatsastapuhuja. Yhdessä hänen tunnetuimmista esityksistään hän piirsi lavalla käteensä nuken naaman ja liitti siihen päättömän nuken vartalon, kutsuen lopputulosta Johnnyksi. Johnny keskusteli hänen kanssaan falsettiäänellä. Senor Wences tuli amerikassa tunnetuksi esiinnyttyään useita kertoja The Ed Sullivan Show’ssa 50- ja 60-luvuilla.
-
Riverdance
Lorelai suostuu viimein paljastamaan innostuksensa syyn: hän on löytänyt tanssiparin maratonia varten! Partnerin nimi on Stanley Appleman, ja hän on uusi Stars Hollow’ssa: “He works over at the hardware store, and the best part is, he used to be part of the touring company of Riverdance.” —> Riverdance on irlantilainen tanssiryhmä, jonka teatterimainen show pohjautuu perinteiseen irlantilaiseen tanssiin. Siihen kuuluu nopeita jalkaliikkeitä, joita tehdessä vartalo ja kädet pysyvät liikkumatta. Riverdancen läpimurto oli seitsemän minuutin väliaikashow vuoden 1994 Euroviisuissa Dublinissa, jonka jälkeen ryhmä aloitti menestyksekkäät kiertueensa alkuvaiheen vetäjän Michael Flatleyn johdolla. Vaikka Riverdancen juuret ovat irlantilaisesta tanssissa, ryhmä on yhdistänyt siihen muun muassa espanjalaista flamencoa, steppausta ja venäläistä kansantanssia. Ryhmä on julkaissut useita DVD:itä, ja alkuperäisen show’n soundtrack-albumi on palkittu Grammylla.
-
Elizabeth Taylor, Debbie Reynolds, and Eddie Fisher, Fisher Stevens
Illallinen keskeytyy, kun Lorelain kännykkä soi. Hän vastaa, ja toisessa päässä on Stanley, joka joutuu peruuttamaan osallistumisensa tanssimaratoniin Lorelain kanssa. Lorelai hokee moneen kertaan, että ei halua maata Stanleyn kanssa, ja lopulta mies lyö Lorelaille luurin korvaan. Lorelai stormaa takaisin ruokapöytään ja selittää: “Stanley bailed. Apparently Miss Patty showed his wife a picture of me, and she thinks I look like Elizabeth Taylor, which makes her Debbie Reynolds, and Stanley Eddie Fisher.” Rory toteaa: “That’s crazy”, johon Lorelai vastaa: “Especially if you’ve seen Stanley. He is no Eddie Fisher, trust me. Fisher Stevens, maybe.”
—> Elizabeth Taylor: Tämä yksi 50-luvun suosituimmista Hollywood-tähdistä ollaan käyty läpi toisen kauden jaksossa 2.
—> Debbie Reynolds: 1932 syntynyt amerikkalainen näyttelijä, laulaja ja tanssija, ja hänellä on tähti Hollywoodin Walk of Famella. Hänet tunnetaan mm. roolistaan 50-luvun klassikkomusikaalissa Laulavat sadepisarat, ja hiljattain hän näytteli Gracen äitiä komediasarjassa Will ja Grace. Debbie oli naimisissa Eddie Fisherin kanssa 1955-1959, ja heidän tyttärensä Carrie Fisher on kaikkien rakastama Star Warsin Prinsessa Leia.
—> Eddie Fisher: 1928 syntynyt amerikkalainen näyttelijä, ja 50-luvulla hän oli yksi maan suosituimmista laulajista. Hän myös taisteli Korean sodassa ja hänellä on tähti Hollywoodin Walk of Famella.
→ Skandaali: Elizabeth Taylor ja Debbie Reynolds olivat hyviä ystäviä Debbien ollessa naimisissa Eddien kanssa. Kun Elizabethin aviomies Mike Todd kuoli vuonna 1958 kävi ilmi, että Elizabethilla oli suhde Eddien kanssa. Tämä paljastus johti Debbien ja Eddien avioeroon ja julkiseen skandaaliin, jonka vuoksi myös Eddien tv-sarja The Eddie Fisher Show peruttiin.
—> Fisher Stevens: 1963 syntynyt amerikkalainen näyttelijä, ohjaaja ja tuottaja. Hän voitti 2010 Oscarin tuottamastaan dokumentista The Cove – meren salaisuus. Hän on näytellyt useissa pienemmissä tv-rooleissa, ja meidän sukupolvi saattaa muistaa hänet sivuroolistaan 90-luvun lopulla esitetyssä sarjassa Aikavaras, sekä vierailevasta roolistaan mm. Frendeissä.
-
Spicoli
Chiltonin käytävillä Paris on taas täydessä vauhdissa. Hän keskustelee Roryn kanssa siitä, että heidän pitää lauantaina työstää Franklinin juhlapainosta, koska siitä täytyy tulla upea. Kun poikaystäviensä kanssa huulilukoissa olleet Madeline ja Louise saadaan mukaan keskusteluun, he eivät näytä iloisilta lauantaina työskentelystä ja toteavat, että eiköhän Rorylla ja Parisilla ole homma hallussa. Paris toteaa: “Madeline – or, may I call you ‘Spicoli’? – this is the 75th anniversary issue. There is only going to be one 75th anniversary issue ever, and it’s on our watch. We screw this up and we’ve basically mooned a piece of history.” —> Paris viittaa elokuvaan Fast Times at Ridgemont High, suomalaisittain Kuumat kinkut. Kyseessä on amerikkalainen aikuistumiselokuva vuodelta 1982, joka perustuu samannimiseen kirjaan. Kirjan kirjoittaja Cameron Crowe vietti aikaa sulautuneena oikeaan high schooliin ja kirjoitti kokemuksistaan siellä. Elokuvan toisessa alajuonessa alati pilvessä oleva surffaaja Jess Spicoli ottaa yhteen historianopettaja Mr. Handin kanssa. Vuonna 2005 elokuva valittiin Yhdysvaltain Kansalliseen elokuvaluetteloon sen kulttuurisen merkittävyyden johdosta.
-
Boxing Helena
Jamie on tullut Chiltonin porteille riiuulle. Hän kertoo, ettei ollut viime kesän jälkeen Parisiin yhteydessä, koska halusi keskittyä yliopistoon. Paris aikoo sanoa tälle hyvästit, mutta Jamie ei laskekaan hänen kädestään irti kättelyn päätteeksi. Paris toteaa: “Look, you don’t have to be nice, you don’t have to tie up loose ends. I get it, I’m a distraction. Now either pull a Boxing Helena, or give me back my hand.” —> Boxing Helena – häkkilintu on vuonna 1993 ensi-iltansa saanut eroottinen draamaelokuva, jonka pääosissa nähdään Julian Sands ja myöhemmin Gilmoren tytöissäkin tutuksi tuleva Sherilyn Fenn. Sands näyttelee äititraumasta kärsivää kirurgia, joka palvoo entistä heilaansa niin paljon, että haluaa omistaa tämän vaikka pelkkänä torsona. Helenan vastustellessa kirurgi amputoi tältä mm. osan tämän jaloista ja käsistä.
-
Quadrophenia, The Who
Lane, Dean ja Rory hengailevat Gilmoren talon olohuoneessa. Lane soittelee ihastukselleen Davelle kuullakseen tämän äänen, mutta lyö tälle aina luurin korvaan. Dean ei käsitä, miksei Lane vain yksinkertaisesti juttele Davelle jotakin, mutta hän onkin poika ja ei voi ymmärtää tällaista touhua. Lane soittaa uudelleen kuullakseen, onko Dave kotona jonkun tytön kanssa. Soiton jälkeen hän kertoo, että taustalla soi: “Quadrophenia.” Roryn mielestä se ei ole treffimusiikkia, mutta Dean naljailee: “What if he met a girl who’s a major Who fan?”
—> The Who on Lontoossa vuonna 1964 perustettu rockyhtye, joka nousi kuuluisuuteen erityisesti brittiläisen mod-nuorison suosikkina. The Who:n musiikki oli oman aikansa mittapuulla poikkeuksellisen kovaäänistä ja aggressiivista, ja heidän lavaesityksensä huipentuivat usein soitinten ja äänenvahvistinten rituaalinomaiseen särkemiseen. Yhtyeen alkuperäinen rumpali Keith Moon ollaankin jo käsitelty 2. kauden jaksossa 20.
—> Vuonna 1973 julkaistu Quadrophenia on The Who:n kuudes studioalbumi ja toinen rock-ooppera. Albumin tarina sijoittuu mod-tyylin kulta-aikaan eli vuosien 1964–1965 Lontooseen ja Brightoniin. Päähenkilö on teini-ikäinen Jimmy, joka kokee tarinan aikana psykologisia ja sosiaalisia muutoksia ottaessaan ensiaskelia aikuisuuteen. Albumin nimi viittaa neljään persoonatyyppiin, jotka vastaavat päähenkilön vaihtelevia persoonallisuuksia.
-
Rocky
Lorelai anelee Roryä tanssiparikseen, mutta Rory hangoittelee vastaan. Hän luettelee erilaisia hullunkurisia tapahtumia, joiden vuoksi haluaisi olla katsomossa niistä nauttimassa Deanin kanssa. “And ooh, I told him about how when Kirk wins, he likes to take his victory lap around the floor to the theme from Rocky. I was gonna show him all those things, and I was gonna show them to him sitting down.” —> Rocky on vuonna 1976 ilmestynyt Oscar-palkittu nyrkkeilyyn keskittyvä draamaelokuva, jonka on käsikirjoittanut elokuvan pääosan esittäjä Sylvester Stallone. Elokuvan päähenkilö on köyhä ja lämminsydäminen nyrkkeilijä Rocky Balba, joka nousee vaikeuksien kautta voittoon. Rocky oli pienen budjetin elokuva, joka kuvattiin alle kuukaudessa. Se oli kuitenkin sekä myynti-, että arvostelumenestys, ja poiki peräti viisi jatko-osaa. Rockyn tunnuskappale on elokuvamuusikko Bill Contin säveltämä kappale “Gonna Fly Now”, joka oli myös Oscar-ehdokkaana parhaan kappaleen katergoriassa.
-
Ted Bundy
Paris on viettänyt aikaa Jamien kanssa, ja tulee tunnille myöhässä. Kaiken kukkuraksi hän suostuu siirtämään suunnitelmia työskennellä Franklinin parissa lauantaina! Rory arvaa, että Jamien kanssa meni hyvin, ja Paris alkaa ihmettelemään, että miten Jamie voi oikeasti pitää hänestä, kun yleensä pojat tykkäävät nätimmistä ja tyhmemmistä tytöistä. Rory sanoo: “Well Jamie must be special.” johon Paris vastaa: “Or Ted Bundy.” —> Theodore Robert Bundy oli amerikkalainen sarjamurhaaja, joka teki 30 murhaa vuosien 1974 ja 1978 välillä. Bundya pidettiin karismaattisena ja komeana miehenä, mikä teki helpoksi nuorten naisten ja tyttöjen saalistamisen. Tähän ominaisuuteen myös Paris viittaa vitsillään. Bundylla oli tapana lähestyä uhreja julkisilla paikoilla esittämällä, että hänellä oli jokin fyysinen vamma jonka vuoksi hän tarvitsi apua. Morbid fact: hän katkaisi pään ainakin kahdeltatoista uhrilta, ja piti niitä muistoesineinä asunnossaan.
-
Trojan Man
Paris pyytää, että Rory ei kertoisi Jamiestä mitään Madelinelle ja Louiselle. Rory ihmettelee tätä, koska tytöt ovat Parisin parhaita ystäviä. Paris vastaa: “Theoretically, yes, but the second I mention a guy they’re gonna both start singing the theme from the Trojan Man commercial, and I just can’t take that, okay?”
—> Trojan on yhdysvaltalainen kondomeja ja liukastetuotteita valmistava yritys. Youtubesta löytyy runsaasti Trojan-kondomien mainoksia ja eri esittäjien tekemiä kappaleita, mutta aivan varmasti emme osaa sanoa, mihin niistä Paris tässä viittaa. Monessa 2000-luvun mainoksessa kuitenkin hyräillään texasilaisen räppärin Shank D-Russin kappaleen “Be a Trojan Man” -melodiaa, joten pidämme sitä todennäköisenä vaihtoehtona.
-
Howard Roark
Lorelai ja Rory ovat saapuneet tanssimaratoniin. Kun Kirk kulkee ohi ja tervehtii heitä viileästi, Rory alkaa selittää äidilleen, miten Kirkillä on niin vähän elämässään: “He has no career, no girlfriend, no pet, no car. He lives with his mother. She won’t even let him have his own key. The only thing he does have in his whole lonely, pathetic existence is this marathon. I we win, if we take him down, if we take away that last little piece of dignity, then we leave him with nothing.” Lorelai pohtii: “I wonder if he’ll cry.” Tähän Rory toteaa: “My mother – the Howard Roark of Stars Hollow.” —> Howard Roark on päähenkilö Ayn Randin romaanissa The Fountainhead. Sekä Ayn Rand että Fountainhead ollaan käyty läpi toisen kauden jaksossa 13, kun Jess voitti huutokaupassa Roryn tekemän piknik-korin ja he väittelivät kirjallisuudesta. Howard Roark on arkkitehti, joka kamppailee arkkitehtuurissa vallitsevia standardeja vastaan. Roarkin hahmo edustaa individualismia ja sen ylemmyyttä kollektivismiin nähden, eikä hän suostu tekemään kompromisseja. Hän esimerkiksi räjäyttää yhden suunnittelemansa rakennuksen huomattuaan, että sitä ei rakennettukaan täysin hänen visionsa mukaisesti, ja näin ollen rakennus oli loukkaus hänen näkemystään kohtaan. Tästä syystä Rory nimittää äitiään Roarkiksi; Lorelaita kiinnostaa tässä tilanteessa vain hänen oma visionsa.
-
Liam Neeson
Dean saapuu katsomaan tansseja juuri sopivalla hetkellä, sillä hän pääsee todistamaan Roryn ja Lorelain kanssa Andrew’n riitaa tämän tanssipartnerin kanssa. Andrew parkuu: “You went out with Liam Neeson! Are you kidding me?” —> William John ”Liam” Neeson on pohjoisirlantilainen näyttelijä. Hän oli ehdolla parhaan miespääosan Oscarin saajaksi elokuvasta Schindlerin lista (1993). Neesonilla on mittava näyttelijän ura, joista voidaan luetella muutamina tärppeinä esim. Taken, Batman Begins, Rakkautta vain ja Star Wars: Episode I. Suomalainen videopelifirma Supercell sai Liam Neesonin mainoskasvoksi Clash of Clans -pelille vuoden 2014 Superbowliin.
-
Spectator Ken
Tytöt hykertelevät Andrew’n hassulle riidalle. Dean sanoo menevänsä istumaan katsomoon vähäksi aikaa, mikä on Lorelain mielestä todella sööttiä: “Well, that’s sweet. Spectator Ken.” —> Lorelai viittaa Mattel-leluyhtiön valmistamaan miespuoliseen nukkeen eli Keniin, joka on Barbien pitkäaikainen poikaystävä. Ken ilmestyi lelumarkkinoille kaksi vuotta Barbien jälkeen eli vuonna 1961. Ken-nukkeja on nähty kymmenissä eri ammateissa, ja ammattikuvaus liitetään aina näin “Ken”-nimen etuliitteeksi.
-
Martha Graham
Lorelai ja Rory näkevät Jessin ja Shanen lompsivan myös keskelle tanssiaisten katsomoa. Lorelai mutisee, että onpa Jess yllättäen kiinnostunut tanssimisesta, johon Rory toteaa: “Yeah, he’s a regular Martha Graham.” —> Martha Graham oli yhdysvaltalainen tanssija ja koreografi, joka oli yksi nykytanssin perustajista. Hän syntyi Pittsburghissä vuonna 1894 ja kuoli 96-vuotiaana New Yorkissa vuonna 1991. Hän oli yhteiskunnallisesti aktiivinen ja edisti mm. feministisiä pyrkimyksiä. Time-lehti nimesi hänet vuonna 1998 vuosisadan tanssijaksi.
-
Tony Manero
Tauon aikana Jess norkoilee Miss Pattyn tanssistudiolla Lanen voileipäpisteellä. Lane yrittää päästä hänestä eroon sanoen: “Go away, Jess. No one asked for a Tony Manero wannabe to drop by.” —> Tony Manero on John Travoltan esittämä hahmo vuoden 1977 elokuvassa Saturday Night Fever – lauantai illan huumaa. Diskomusiikin ympärille rakentuva draamaelokuva oli Travoltan ensimmäinen päärooli.
-
Bobby Brady
Shane tulee etsimään Jessiä ja on myös ottamassa leipää. Rory tiuskaisee, että ruoka on varattu tanssijoille. Shane tuhahtaa: “Who are you, Bobby Brady? Get a life.” —> Bobby Brady on hahmo amerikkalaisesta sitcom-sarjasta The Brady Bunch, jonka olemme maininneet ainakin 2. kauden jaksossa 6. Bobby on perheen nuorin poika. Hän on nokkela, mutta samalla hassu taivaanrannan maalari, joka haaveilee erilaisista seikkailuista.
-
Winona Ryder
Sookie möläytti Jacksonille, että Lorelain mielestä on hullua haluta neljä lasta neljässä vuodessa. Jackson on tästä tietysti kiukkuinen ja hän ryntää meuhkaamaan Lorelaille tämän ollessa korjauttamassa korkokenkäänsä. Luken ottaa myös kantaa lapsiasiaan, jolloin Jackson puuskahtaa: “Does anyone here understand that a man has a right not to have his personal life debated in a public forum? I am not Winona Ryder.” —> Winona Ryder (oikealta nimeltään Winona Horowitz) on yhdysvaltalainen näyttelijä. Ryder teki läpimurtoroolinsa elokuvassa Beetlejuice vuonna 1988, ja muita merkittäviä rooleja hänellä on ollut mm. elokuvissa Saksikäsi Edward (1990), Viattomuuden aika (1993), Pikku naisia (1994) ja Vuosi nuoruudestani (1999). Nuoremmalle yleisölle Ryder on tutuin vuonna 2016 alkaneesta Netflix-sarjasta Stranger Things. Ryderin yksityiselämä oli mediaryöpytyksessä 90- ja 2000-luvuilla, sillä paitsi että hän oli kihloissa Johnny Deppin kanssa, hänet myös pidätettiin myymälävarkaudesta vuonna 2001.
-
Blue Velvet
Dave saapuu yllättäen Miss Pattyn studiolle. Hän selittää Lanelle olevansa paikalle, koska “Uh, well, you mentioned this thing last time we talked and it sounded very Blue Velvet so I figured I would come by and check it out.” —> Blue Velvet – ja sinisempi oli yö on vuonna 1986 ensi-iltansa saanut yhdysvaltalainen neo-noir-jännityselokuva, jonka on ohjannut ja käsikirjoittanut David Lynch. Pääosia näyttelevät Kyle MacLachlan, Isabella Rossellini, Dennis Hopper ja Laura Dern. Elokuvan ilmestyessä sitä halveksittiin, koska se on synkkä, vulgaari ja epämiellyttävä. Se voitti kuitenkin monia palkintoja.