-
San Pedro
Lorelai koittaa rahoitella Sookieta: “All right, bouncy San Pedro, can I just show you something here?” —> Tämä viittaus hämmensi meitä, mutta lähimmäksi pääsenemme suomenkielisten tekstitysten antaman vinkin avulla. “Bouncy San Pedro” oli käännetty “pomppiva tulivuori”, ja Inna löysi San Pedro -nimisen tulivuoren Guatemalasta. Olisikohan kyseessä siis vain läppä siitä, että Sookie on kohta purkautumassa kuin tulivuori? Jos oletamme näin, niin San Pedro on tosiaan 3020-metriä korkea kerrostulivuori, jonka tarkempi sijainti on Atitlánjärven rannalla. Tulivuoren juurella sijaitsee San Pedro La Lagunan kylä. Lisäksi Atitlánjärvelle on rakennettu kelluva vesipuisto, jossa voi myös pomppia, mutta mutta se lienee perustettu vasta Gilmoren Tyttöjen päättymisen jälkeen.
-
1984
Lorelai yrittää tosiaan rauhoitella hytkyvää Sookieta ja haluaa näyttää tälle jotain josta tämä voisi olla kiinnostunut, ja selittää “it’s from 1984” johon Sookie hämmentyneenä kysyy “the book?” ja Lorelai että “no, the year”. —> Nineteen-eighty-four eli suomeksi Vuonna 1984 on englantilaisen George Orwellin vuonna 1949 julkaistu dystopiaromaani, ja se kertoo totalitaarisesta tulevaisuudesta jossa Totuusministeriöksi kutsuttu entiteetti vahtii ja valvoo kansaa. Ja tätä totuusministeriötä johtaa Isoveli -niminen diktaattori, ja tästä kirjasta tulee myös tämä kuuluisa isoveli valvoo -sanonta. Eli kirja jossa tuskin on synnyttämiseen liittyviä ohjeita. Luin oman podcastini taannoista dystopiajaksoa varten tästä selkokielisen version ja sekin jo oli niin ahdistava että tuskin haluan sitä alkuperäistä kirjaa lukea.
-
R.E.M., Thompson Twins
Lorelai esittelee Sookielle vauvalaatikkoaan, joka sisältää kaikenlaisia pieniä juttuja siltä yöltä, kun Rory syntyi. “My walkman with the homemade compilation tape still in it. 99 Luft Balloons, some R.E.M., some Thompson Twins.”
—> R.E.M. oli yhdysvaltalainen rock-yhtye, joka perustettiin Georgian Athensissä vuonna 1980. Yhtyeen nimi tulee englanninkielisestä lyhenteestä ”Rapid Eye Movement,” joka viittaa unen vaiheeseen. R.E.M. oli erittäin vaikutusvaltainen ja suosittu yhtye, ja heidät tunnetaan erityisesti 1980-luvun ja 1990-luvun vaihteen vaihtoehtoisen rockin pioneereina. Yhtye saavutti suurta kaupallista menestystä, ja heidän kappaleensa, kuten ”Losing My Religion” ja ”Everybody Hurts,” tulivat maailmanlaajuisiksi hiteiksi. R.E.M. hajosi vuonna 2011.
—> Thompson Twins oli englantilainen pop-yhtye, joka oli erityisen suosittu 1980-luvulla. Yhtye perustettiin Lontoossa vuonna 1977 ja se saavutti suurimman menestyksensä kappaleilla kuten ”Hold Me Now” ja ”Doctor! Doctor!”. Yhtyeen tunnetuimpia jäseniä olivat Tom Bailey, Alannah Currie ja Joe Leeway. Thompson Twins yhdisteli poppia, elektroniikkaa ja new wave -elementtejä musiikissaan.
-
Andrew McCarthy, Emilio Estevez
Lorelai jatkaa vauvalaatikon sisällön esittelyä, ja sieltähän paljastuu Teen beat -lehti jota Lorelai luki sinä iltana kun Rory syntyi, ja Lorelai kertoo että kyseisessä numerossa oli erikoisartikkeli aiheesta kumpi on hotimpi, Andrew McCarthy vai Emilio Estevez.
—> Andrew McCarthy on vuonna 1962 syntynyt amerikkalainen näyttelijä, matkakirjailija ja tv-ohjaaja, ja hän kuuluu Brat Pack -näyttelijäryhmään jonka jäsenet olivat kuuminta hottia kasarin teiniyleisölle suunnatuissa elokuvissa. McCarthyn tunnetuimpia elokuvia tuolta ajalta ovat St. Elmo’s fire, Pretty in Pink, Less than Zero ja Frendien Rachelin todellisena lempileffana tunnettu Weekend at Bernie’s.
—> Yhdysvaltalainen näyttelijä Emilio Estevez on tosiaan mainittu ohimennen 3. kauden jaksossa 18, kun käsittelimme hänen siskoaan Renee Esteveziä. Emilio Estevez kuuluu Sheen-näyttelijäperheeseen, sillä hänen isänsä on näyttelijä Martin Sheen ja hänen veljensä on näyttelijä Charlie Sheen. Hän itse päätti käyttää sukunimeään Estevez, kun hän aloitti näyttelijänuransa. Emilio Estevez tuli alun perin tunnetuksi 1980-luvulla ja 1990-luvun alussa nuorison suosimista elokuvista, kuten ”The Breakfast Club” (1985), ”St. Elmo’s Fire” (1985) ja ”Young Guns” (1988). Hän näytteli myös roolin vuoden 1983 elokuvassa ”The Outsiders,” joka onkin käsitelty jo 1. kauden jaksossa 19.
-
Art Noveau (clock)
Pukuhuoneessa on varsinainen hullunmylly käynnissä. Eräs esitykseensä valmistautuva hahmo on kullanhohtoinen “Art Noveau clock girl”. —> Art Nouveau oli taidesuuntaus, joka syntyi Euroopassa 1800-luvun loppupuolella. Se oli monipuolinen liike, joka vaikutti moniin taiteen ja muotoilun aloihin, mm. maalaustaide, arkkitehtuuri, korumuotoilu, sisustussuunnittelu, graafinen suunnittelu ja keramiikka. Art Nouveau erottui aikakautensa aiemmista taidesuuntauksista sen koristeellisuuden ja luonnoninspiraation vuoksi. Se pyrki yhdistämään taiteen ja käsityötaidon luomalla yksityiskohtaisia, käsityönä tehtyjä esineitä, jotka olivat samalla kauniita ja käytännöllisiä. Taidesuuntaukseen liittyi usein kukkia, kasveja, viivoja ja kaarevia muotoja, ja siinä oli usein eroottisia ja symbolisia elementtejä. Sarjassa esiintyvä “Art Noveau -kellotyttö” on maalattu kauttaaltaan kultaiseen maaliin, puettu kultaisiin liinoihin ja hänen päänsä koristeena on jonkinlainen luonnonmateriaalista tehty kullanhohtoinen seppele. Kaikessa koristeellisuudessaan hän edustaa tyypillistä art nouveau -taidesuunnan kelloa, ei mitään yksittäistä kellomallia.
-
“Oh well. Whatever. Never mind.”
Taylor aloittaa The festival of living -pictures -illan juontonsa dissaamalla naapurikaupunki Woodburyn Hankia joka istuu eturivissä, kertomalla miten Woodbury luovutti tapahtuman järjestämisen suhteen kaupungissa tapahtuneen tulvan takia. Taylor sanoo “they got a little moisture over there and basically said “Oh well. Whatever. Never mind.” But the town of Stars Hollow was happy to step in.” Taylorilta ei ehkä odottaisi Nirvana -viittausta mutta sellainen nyt kuitenkin saatiin. Nirvana -niminen yhdysvaltalainen grungebändi on myös niitä asioita joka GG:ssä mainitaan vähintään kerran per kausi, vaikkakaan tässä ei mainittu itse bändiä vaan pätkä lyriikkaa heidän ehkä tunnetuimmasta hitistään, vuonna 1991 julkaistun Nevermind -albumin avausraidasta Smells like teen spirit, eli tuo “oh well, whatever, never mind”.
-
Raphael
Taylor esittelee seuraavaa teosta kertomalla sen maalaajasta Parmigianinosta: “He was born in Parma and was of the mannerist school, becoming a master portraitist, blending the sensual style with the classical style of Raphael, as you can see in his Portrait of a Young Girl Named Antea.” —> Rafael oli 1483 syntynyt renessanssiajan italialainen taidemaalari ja arkkitehti. Häntä pidetään yhtenä Italian renessanssiajan päämestareista. Rafael tunnetaan parhaiten Madonnan kuvistaan ja pyhää perhettä esittävistä maalauksistaan sekä Vatikaaniin tekemistään mittavista freskoista.
-
The House of Blues, The Whiskey
Lane törmää Giliin taidefestareilla. Hän menee juttelemaan tälle, ja Gil toteaa, että tietää bändin päätöksen: hän on liian vanha jäseneksi. Gil sanoo että ei luovuta tällä kertaa, niinkuin viimeksi. Hän oli upeassa bändissä, joka hajosi riitoihin rahasta ja naisista: “I had another band, a great band, the hottest band in L.A. We sold out all the clubs – The House of Blues, The Whiskey.”
—> The House of Blues: The House of Blues on Yhdysvalloissa toimiva, tunnettu musiikkiklubiketju. Klubi on erityisen tunnettu live-musiikista, bluesista ja rockista, ja se tarjoaa usein esiintymislavoja niin tunnetuille artisteille kuin paikallisille bändeillekin. House of Blues -klubeja löytyy eri puolilta Yhdysvaltoja, ja ne tarjoavat elämyksiä musiikin ystäville sekä ravintola- ja baaripalveluita. Klubin perustaja on Isaac Tigrett ja ensimmäinen klubi avattiin vuonna 1992 Bostonissa, Massachusettsissa. Klubilla on tunnusomaisena piirteenään ainutlaatuinen sisustus, joka yhdistelee musiikillisia elementtejä ja taide-esineitä.
—> The Whiskey: Whisky a Go Go on Los Angelesin Sunset Stripillä vuonna 1964 avattu yökerho, joka tunnetaan useasta rockmusiikin historiaan jääneestä esityksestä. Paikka nimettiin vuonna 2006 ensimmäisenä konserttipaikkana Rock and Roll Hall of Fameen. Whisky a Go Gossa esiintyminen antoi tärkeää varhaista näkyvyyttä monelle rockin historian suurista nimistä, kuten The Doors, Neil Young, Frank Zappa, Jimi Hendrix, Fleetwood Mac, Guns N’ Roses ja Mötley Crüe.
-
Quiet riot
Gil kertoo miten hänen edellisen bändinsä oli tarkoitus lähteä maanlaajuiselle kiertueelle lämppäämään Quiet riotia mutta bändi tosiaan hajosi ennen kiertueen alkamista. —> Quiet riot on yhdysvaltalainen vuonna 1975 perustettu heavy metaliksi, glam metaliksi ja hard rockiksi luokiteltu yhtye, jonka alkuperäisessä kokoonpanossa olivat mukana kitaristi Randy Rhodes, basisti Kelly Gami, rumpali Chris Forsyth ja laulaja Kevin DuBrow. Tosin tämä kokoonpano lähti eri teille vuonna 1982 mutta laulaja perusti bändin uudelleen eri miehistöllä, jonka jälkeen yhtye julkaisi vuonna 83 levyn Metal Health jolta löytyy myös bändin suurin hitti Cum on feel the noize. Sen jälkeen bändin jäsenet ovat vaihtuneet useasti, laulajiakin bändissä on ollu yhteensä 7 eri jäbää, ja vaikka alkuperäinen nokkamies KevinDuBrow kuoli jo vuonna 2007, eli alkuperäisistä jäsenistä ei oo jäljellä ketään, niin Quiet riot on edelleen olemassa ja voimissaan.
-
Picasso’s Guernica
Taylor spiikkaa ohimennen taideteoksen jota ei kuitenkaan näytetä katsojille “Picasso’s Guernica, everybody. Wasn’t that something?” —> Picasson vuonna 1937 maalaama Guernica edustaa kubismin ja surrealismin tyylisuuntaa eikä siis esitä realistista ihmisiä tai muutakaan minkä voisi tämän tyylisessä tapahtumassa järkevästi toteuttaa. Guernica on mustavalkoinen maalaus jossa on mukana mm. suolistettu hevonen, härkä, huutavia naisia, kuollut vauva, paloiteltu sotilas sekä liekkejä, ja kaikki on semmosena yhtenä sekamelskana vaan. Maalaus on saanut innoituksen Espanjan sisällissodassa vuonna 1937 tapahtuneesta Guernican pommituksesta, ja sitä pidetään sekä yhtenä Picasson tunnetuimmista töistä että yhtenä historian vaikuttavimmista sodanvastaisista maalauksista.
—> Pablo Picasso oli sitten vuosina 1881-1973 elänyt espanjalainen kuvataiteilija, joka teki myös veistoksia, grafiikkaa, keramiikkaa sekä kirjoitti runoja. Hän on yksi maailman tunnetuimmista ja tuotteliaimmista kuvataiteilijoista, ja hänen tuotantoonsa kuuluu yli 13 000 maalausta ja 300 veistosta ja keramiikkatyötä. Hänet tunnetaan sekä erityisiin “kausiin” jakautuneesta työskentelystään että kubismi -nimisen tyylisuunnan toisena kehittäjänä, ja Guernican lisäksi hänen tunnetuimpiin teoksiinsa kuuluvat maalaukset nimeltä Avignonin naiset ja Itkevä nainen.
-
You ready for your close-up, Miss Desmond?
Pukuhuoneessa näemme Lorelain viimeistelemässä taideteoksensa meikkiä. Miss Patty kertoo Lorelaille, että parin minuutin kuluttua on hänen vuoronsa nousta lavalle. Rory saapuu kysymään: “You ready for your close-up, Miss Desmond?” —> Olemme käsitelleet Norma Desmondin jo itseasiassa 3. kauden jaksossa 14, sekä vuoden 1950 film noir -elokuvan Sunset Boulevard eli Auringonlaskun katu jo 2. kauden jaksossa 13. Tässä kuitenkin tarkennus tästä kyseisestä lainauksesta: Norma Desmond on vanha Hollywood-tähti, joka on kadottanut entisen loistonsa, eristäytynyt maailmasta ja elää menneiden päivien muistoissa. Elokuvan loppupuolella on kuuluisa kohtaus, jossa Norma laskeutuu ihmisjoukon keskellä portaikkoa alas ja lausuu: ”Mr. DeMille, I’m ready for my close-up,”. Norma on vakuuttunut siitä, että hänen entinen elokuvatuottajansa kutsuu hänet takaisin valkokankaalle ja on silminnähden täynnä ylpeyttä luullessaan palaavansa entiseen loistoonsa. Kohtaus symboloi Norma Desmondin vääristynyttä todellisuudentajua ja hänen kyvyttömyyttään hyväksyä sitä, että Hollywoodin kulta-aika on ohi ja hän on jäänyt unholaan.
-
Stevie Wonder
Lorelai menee paniikkiin muistellessaan, kuinka hän seitsemän vuotta sitten säpsähti lavalla ollessaan. Rory väittää, ettei sitä kukaan varmasti silloin huomannut, mutta Lorelai inttää: “Stevie Wonder could have seen it. I almost knocked Terrence down. I flinched. I am a big, fat flincher!” —> Stevie Wonder on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä, tuottaja ja monimuotoinen muusikko. Stevie Wonderin ura alkoi varhaisessa lapsuudessa, ja hän allekirjoitti ensimmäisen levytyssopimuksensa Motown Recordsin kanssa, kun hän oli vasta 11-vuotias. Hän on ollut syntymästään asti sokea ja onkin edistänyt näkövammaisten oikeuksia ja hyvinvointia.
-
Weebles wobble
Lorelai panikoi ennen vuoroaan nousta lavalle. Rory yrittää rauhoitella, mutta Lorelai myöntää vihdoin itsekin, että hän hätkähti viimeksi lavalla. Kun Rory sanoo, että siitä on jo kauan aikaa, Lorelai valittaa että nyt hän on hauraampi kuin silloin: “My muscles are weaker and my bones are more fragile. There are a dozen more ways for me to wobble now. I’m a Weeble, and Weebles wobble. I’m gonna blow the whole finale and the town is gonna hate me.” —> Weeble on sarja lasten keikkuvia leluja, jonka lanseerasi Playskool-niminen leluyhtiö vuonna 1971. Lelut ovat munan muotoisia ja niiden pohjassa on keskellä painopiste, jonka ansiosta ne keikkaavat takaisin pystyasentoon kaaduttuaan kumoon. Weeble-mainoksissa käytettiin lausetta “Weebles wobble, but they don’t fall down”.
-
Close your eyes and think of England!
Kun Rorylta ei oikein tahdo irrota mitään konkreettisia neuvoja siihen, miten Lorelai pystyisi olemaan hätkähtämättä, Rory huudahtaa: “Close your eyes and think of England!” —> Tämä lausahdus tarkoittaa käytännössä epämiellyttävälle velvollisuudelle antautumista. Alkuperäinen lähde on hukkunut, mutta lausahduksen oletetaan tulevan Alice Marion Millsin päiväkirjasta vuodelta 1912 (Hillingdonin aatelissuku). Myöhemmin lauseen sanottiin olleen neuvo, jota viktoriaanisen ajan morsiamille annettiin ennen hääyötä. Näissä yhteyksissä epämiellyttävällä velvollisuudella tarkoitetaan avioseksiä, jota tuohon aikaan joutui usein harrastamaan puolison kanssa, jota ei itse ole valinnut.