Viittauksia, jotka on käsitelty jo aikaisemmissa jaksoissa: N’Sync, Rolling Stones, Kraftwerk, The Ramones, William Shatner, CIA, Osama Bin Laden, The Bell Jar, Clyde, Hunchback, Mother Theresa
- Hush Puppies
Lorelai ja Rory ovat hautajaisissa. Rory niiskuttaa ja toteaa, että hänen tulee Stania ikävä: “He was so cute, with his fedora and his Hush Puppies. Everyday, the fedora and the Hush Puppies.” >> Hush Puppies on amerikkalainen vapaa-ajan jalkineiden brändi, joka perustettiin 1958. Tarina kertoo, että brändin nimi tulee samannimisestä lisukeruoasta, joka on pieni, uppopaistettu maissijauhopallero. Jalkineiden myyntiedustaja oli matkalla etelävaltioissa ja nimesi brändin siellä suosiossa olleesta ruokalajista. Palleroiden nimeämishuhu sitten taas kertoo, että kalastajien aluksilla olevat koirat alkoivat haukkua hurjasti kalastajien valmistaessa ruokaa saadakseen oman osuutensa. Hiljentääkseen koirat kalastajat heittelivät niille paistettua taikinaa, mistä pallerot sitten saivat nimensä.
- Witches of Eastwick
Lorelai toteaa Sookielle ja Rorylle, että Stars Hollow’ssa kuolema käy aina viidesti kerrallaan. Koska heidän laskujensa mukaan Stan oli neljäs, alkaa hurja spekulaatio siitä, kuka mahtaa olla viides: “That’s right, it could be anyone. I mean Taylor, or Reggie, or Andrew or Kirk.” Kun Kirk kompuroi ja kaatuu, Lorelai toteaa: ”We are the Witches of Eastwick.” >> Noidat on elokuva, joka perustuu John Updiken samannimiseen romaaniin. Elokuvan ohjasi George Miller, ja se julkaistiin vuonna 1987. Pääosissa näyttelevät Jack Nicholson, Cher, Susan Sarandon ja Michelle Pfeiffer. Tarina kertoo kolmesta naisesta, jotka asuvat pikkukaupungissa nimeltä Eastwick. He ovat ystäviä ja päättävät yhdessä kokeilla noitien voimia. Samalla kaupunkiin saapuu omituinen hahmo, Daryl Van Horne (Jack Nicholson), joka paljastuu itse paholaiseksi. Hän alkaa viettelemään ja manipuloimaan naisia, antaen heille taianomaisia voimia. Naisten elämä muuttuu dramaattisesti, ja tarina etenee koomisilla ja fantastisilla elementeillä.
- Simon and Garfunkel, Fleetwood Mac, Sarah McLachlan
Lanen bändiharjoituksissa on pientä kinastelua, sillä Zackin mielestä soitto kuulostaa liian täydellisesti tuotetulta. Hän mainitsee esimerkkinä N’Syncin ja muut bändiläiset tekevät johtopäätöksen, että bändi on Zackille guilty pleasure -musiikkia. He tunnustavat kukin oman guilty pleasure -artistinsa:
GIL: Hey, if we’re getting confessional and all, I kinda like Simon and Garfunkel.
LANE: I’ve always had this thing for Fleetwood Mac, I’m embarrassed to say.
BRIAN: Sarah McLachlan.
>> Simon and Garfunkel oli yhdysvaltalainen folk-rock-duo, joka saavutti suurta suosiota 1960-luvulla. Duon muodostivat lauluntekijä Paul Simon ja laulaja Art Garfunkel. He tunnetaan herkistä harmonioistaan ja laadukkaista sanoituksistaan. Heidän tunnetuimpiin kappaleisiinsa kuuluvat ”The Sound of Silence,” ”Mrs. Robinson” ja ”Bridge Over Troubled Water”. Paul Simonin soolotuotannon kappaleen “You Can Call Me Al” käsittelimmekin jo 1. kauden jaksossa 11.
>> Fleetwood Mac on brittiläinen ja alun perin blues-rock-yhtye, joka perustettiin vuonna 1967. Yhtyeen nimi juontuu sen perustajajäsenistä, rumpali Mick Fleetwoodista ja basisti John McViesta. Fleetwood Macin kokoonpano on vaihtunut useita kertoja vuosien varrella, mutta yksi tunnetuimmista kokoonpanoista muodostui 1970-luvun puolivälissä, jolloin perustajajäsenten mukana olivat laulaja Stevie Nicks ja laulaja/kitaristi Lindsey Buckingham. Tämä kokoonpano toi yhtyeelle valtavaa kaupallista menestystä ja heidän albuminsa “Rumours” (1977) onkin yksi kaikkien aikojen myydyimmistä rockalbumeista. Albumilta löytyvät hitit, kuten ”Go Your Own Way”, ”Dreams”, ”Don’t Stop” ja ”The Chain”.
>> Sarah McLachlan on kanadalainen laulaja-lauluntekijä, laulaja ja muusikko, joka on tunnettu herkistä lauluistaan ja vahvasta äänestään. McLachlanin musiikki yhdistelee usein folkia, poppia ja vaihtoehtoista rockia, ja hän on ansainnut mainetta sekä taitavasta laulamisestaan että tunteellisista sanoituksistaan. McLachlan nousi laajempaan tunnettuuteen 1990-luvulla ja hänen suurimpia hittejään ovat ”Building a Mystery”, ”Adia” ja erityisesti ”Angel”, joka voitti Grammy-palkinnon.
- CBGB’s
Gil ilmoittaa yhtyeelle, että on saanut buukattua heille keikan. “We, the band, are booked … at CBGB’s.” >> CBGB’s oli merkittävä newyorkilainen rock-klubi, joka toimi Bowery Streetillä Manhattanilla. Klubi oli avoinna vuosina 1973–2006 ja nousi keskeiseksi paikaksi punk- ja new wave -musiikin synnylle. CBGB’sin nimi tulee sanoista ”Country, Bluegrass, and Blues,” mikä heijastaa sen alkuperäistä musiikillista suuntautumista ennen punkin ja new waven vahvistumista. CBGB’s tuli tunnetuksi paikkana, jossa monet punk-bändit aloittivat uransa. Klubin maine ei perustunut vain sen tarjoamaan musiikkiin, vaan myös sen boheemiin tunnelmaan ja rentoon ilmapiiriin. CBGB’sin lavalle pääsy tuli monille bändeille merkiksi, että he olivat osa underground-musiikkikulttuuria. Valitettavasti CBGB’s suljettiin vuonna 2006 kiinteistön omistajan ja klubin perustajan Hilly Kristalin välisen vuosia kestäneen kiistan päätteeksi.
- Blondie, Sonic Youth, Television, Talking Heads
Lane on aivan äimänä Gilin uutisista ja myös Brian mainitsee The Ramonesin aloittaneen uransa sieltä. Lane nimeää lisää klubilta alkunsa saaneita bändejä: “Blondie, Sonic Youth, Television, Talking Heads…the list goes on and on.”
>> Blondie on yhdysvaltalainen rock-bändi, joka nousi suosioon erityisesti 1970-luvulla ja 1980-luvun alussa. Bändin tunnetuin jäsen on laulaja Debbie Harry. Blondien läpimurtoalbumi oli ”Parallel Lines” (1978), joka sisälsi muun muassa hittikappaleet ”Heart of Glass”, ”One Way or Another” ja ”Hanging on the Telephone”.
>> Sonic Youth oli yhdysvaltalainen vaihtoehtorock-yhtye, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 1981. Yhtye tuli tunnetuksi kokeellisesta ja ääniä tutkivasta lähestymistavastaan rock-musiikkiin. Sonic Youth yhdisteli erilaisia musiikkityylejä, kuten punk, post-punk, noise rock ja avantgarde. Yhtye käytti epätavallisia virityksiä, kitaratekniikoita ja ääniefektejä luodakseen omaperäisen äänimaailman.
>> Television on yhdysvaltalainen rock-yhtye, joka perustettiin New Yorkissa vuonna 1973. Bändi oli keskeinen osa punk rockin varhaista vaihetta ja vaihtoehtorockin kehitystä. Yhtye tunnetaan erityisesti debyyttialbumistaan ”Marquee Moon” (1977), joka nostetaan usein esiin yhtenä punkin ja vaihtoehtorockin klassikoista. Vaikka Televisionin kaupallinen menestys ei ollut massiivista, heillä oli vahva vaikutus moniin myöhempiin vaihtoehtorock- ja post-punk-yhtyeisiin.
>> Talking Heads oli yhdysvaltalainen new wave- ja post-punk-yhtye, joka toimi vuosina 1975–1991. Talking Heads erottautui musiikissaan omaperäisellä tyylillään, joka yhdisteli new wavea, punkia, funkia ja maailmanmusiikkivaikutteita.
- Hades
Lorelai ja Rory ihastelevat lunta ja kirkonkellojen sointia kylillä. Lorelai sanoo menevänsä Luken kuppilaan, ja Rory tilaa häneltä kahvin, muffinsin ja sipulirenkaita. Lorelai päivittelee, että mitä hän oikein opettaa jälkeläiselleen, ja Rory vastaa: “Eating habits from Hades”. >> Hades tarkoittaa muinaiskreikaksi näkymätöntä, ja on kreikkalaisessa ja roomalaisessa jumaltarustossa esiintyvä manala eli tuonpuoleinen. Kreikkalaisessa mytologiassa Haades on myös paikkaa hallitsevan jumalan nimi, ja roomalaisessa mytologiassa hänen vastineensa on Pluto.
- Bill Clinton
Lane pitää opintopiiriä Kimin antiikkiliikkeessä. Heidän tehtävänään on haastatella johtohahmoa, jolla on suuri vaikutus yhteisöön, osavaltioon tai kansakuntaan. Kun opiskelukaverit ehdottavat vain pastori Cho:ta ja apulaispastori Ericciä, Lane puuskahtaa: “Hey, I have an idea. How about we send a letter to Bill Clinton. It’s probably be a long shot, but you never know!” >> William Jefferson Clinton on yhdysvaltalainen demokraattisen puolueen poliitikko, joka toimi presidenttinä kahden kauden ajan 1993–2001. Presidenttinä Clinton edisti koulutusta, tuki perhevapaita, lisäsi vähemmistöjen edustusta hallinnossa, rajoitti käsiaseiden myyntiä ja edisti ympäristönsuojelua. Hän palautti valtion budjetin ylijäämäiseksi. Ulkopolitiikassa hän vei eteenpäin vapaakauppaa ja toimi välittäjänä maailman konflikteissa kuten Pohjois-Irlannissa. Ideologisesti Clinton kuului poliittiseen keskustaan ja kampanjoi niin sanottuna uutena demokraattina. Hänen kautensa oli myös varjostettu skandaaleilla, esimerkiksi hänen suhteensa Monica Lewinskyn kanssa, mikä johti virkarikossyytteeseen. Senaatti kuitenkin julisti hänet syyttömäksi.
- Britney Spears
Rory saapuu Lanen luokse lainaamaan salakavalasti tältä uuden CD-levyn. He menevät yläkertaan ja Lane kysyy, tykkäsikö Rory aiemmin lainatusta levystä. Rory kertoo sen olleen niin hyvä, että hän poltti siitä kopion äidilleen. Lane tokaisee, että juuri tuollaiset ihmiset tuhoavat musiikkiteollisuuden, johon Rory toteaa: “Oh, now. Britney’s gotta shoulder some of the blame.” >> Britney Spearsin Hit me Baby One More Time -musiikkivideon olemmekin käsitelleet jo pilottijaksossa, mutta tässä hänestä vielä yleisesti tietoa. Spears on yhdysvaltalainen laulaja, lauluntekijä, tanssija ja näyttelijä, joka nousi maailmanlaajuiseen kuuluisuuteen 1990-luvun lopulla ja 2000-luvun alussa. Tämän jakson ilmestyessä vuonna 2004 Britneyn ura oli vielä nousukiidossa. Menestyksen varjopuolena Spearsin henkilökohtainen elämä on ollut median riepoteltavana ja hän on kamppaillut mielenterveysongelmien kanssa.
- The New Pornographers
Lane avaa lattiasta vielä yhden luukun ja ehdottaa lisää musiikkia lainaksi: “Let me see. How about The New Pornographers?” >> The New Pornographers on kanadalainen indie rock -yhtye, joka perustettiin Vancouverissa vuonna 1997. Yhtye on tunnettu monimuotoisesta musiikistaan, joka yhdistelee pop-rockia, power popia ja indie rockia. The New Pornographersin musiikille tyypillisiä piirteitä ovat tarttuvat melodiat, monikerrokselliset sovitukset ja älykkäät sanoitukset. Yhtyeen läpimurto tapahtui erityisesti kolmannen albuminsa ”Twin Cinema” (2005) myötä, joka sai laajalti positiivista arviota.
- Sparks
Myöhemmin keskustelun lomassa Lane kysäisee Roryltä: “So, you wanna borrow the new Sparks?” >> Sparks on vuonna 1971 perustettu yhdysvaltalainen pop- ja rock-duo, jonka muodostavat veljekset Ron Mael (koskettimet) ja Russell Mael (laulu). Sparks on tunnettu musiikkinsa monimuotoisuudesta, sanoituksiensa älykkyydestä sekä veljesten teatraalisesta ja eksentrisestä esiintymistyylistä.
- (Prinssi) William
Rory hengailee asuntolan ruokalassa, ja keskustelee kahden muun opiskelijatytön kanssa. Toinen tytöistä osoittaa poikaa kahviautomaatilla, joka sattuu olemaan se tyyppi, Rory pyysi ulos pyykkituvassa aikaisemmassa jaksossa. Poika tuhahti ja kieltäytyi. Tyttö kertoo, että “That is my friend Josh’s roommate, William”, johon toinen tytöistä vastaa: “Ah! Hello your highness”. >> Tässä varmaankin viitataan Britannian kuningasperheen prinssi Williamiin. Vuonna 1982 syntynyt William Arthur Philip Louis on Britannian kuninkaan Charles III:n ja edesmenneen Walesin prinsessa Dianan vanhin poika. Kruununperimysjärjestyksessä prinssi William on ensimmäisenä. Prinssi William oli ensimmäinen brittiprinssi, joka kävi julkista koulua. Peruskoulun hän kävi Lontoossa, minkä jälkeen hän opiskeli maantiedettä, biologiaa ja taidehistoriaa Eton Collegessa. William on hoitanut lukuisia kuninkaallisia velvollisuuksia syntymästään lähtien. Hän on edustanut kuningashuonetta eri tilaisuuksissa sekä kotimaassa että ulkomailla. William myös palveli Britannian asevoimissa. Hän suoritti lentäjänkoulutuksen, toimi helikopterilentäjänä ja osallistui myös pelastushelikopteritoimintaan. Hyväntekeväisyyden saralla William on kiinnostunut erityisesti mielenterveysasioista, kestävästä kehityksestä ja uhanalaisten lajien suojelusta.
- Cheech
Rory ja Paris ovat kansainvälisten suhteiden seuran kokoontumisessa. Paris argumentoi Israel-Palestiina-konfliktin johtuvan sisarusten välisestä kilpailusta viitaten kansojen raamatulliseen taustaan. Kun seuraa johtava professori toteaa että raamattufaktat pitävät kyllä paikkaansa, mutta Paris sivuuttaa viimeisen 4000 vuoden monimutkaisuudet, ja että hän kyllä tietää taustatyön olevan vaikeaa. Paris vastaa: “At least I don’t have to worry about Cheech growing Thai stick in the rec room.” >> Cheech ollaankin käyty jo läpi kolmannen kauden jaksossa 10, mutta kerrataan lyhyesti: Cheech and Chong on komediapari, joka koostuu kanadalais-amerikkalaisesta Tommy Chongista ja meksikolais-amerikkalaisesta Cheech Marinista. Cheech & Chong tunnetaan komedia-albumeistaan ja elokuvistaan, jotka sisältävät paljon hippeihin ja kannabikseen liittyviä vitsejä. Paris viittaa tässä siihen, että professorin tytär kärähti kannabiksen kasvattamisesta edellisenä syksynä; tämän juorun Paris oli kuullut vanhalta kosiskelijaltaan!
- The Strokes
Lanen bändi on kuuluisan CBGB’s klubin takahuoneessa valmistautumassa illan keikkaansa. Gil bongailee seiniltä kuuluisien bändien signeerauksia ja huikkaa yhdessä vaiheessa: “Hey, here are The Strokes!” >> The Strokes on yhdysvaltalainen rock-yhtye, joka nousi suosioon 2000-luvun alussa ja oli merkittävä osa garage rockin ja post-punk revivalin liikkeitä. Yhtyeen debyyttialbumi vuodelta 2001 eli ”Is This It” sai laajaa kiitosta ja asetti yhtyeen paitsi indie rock -skenen keskiöön, myös nosti sen maailmanlaajuiseen tunnettuuteen. Albumi sisältää tunnettuja kappaleita kuten ”Last Nite” ja ”Someday”.
- Hart to Hart
Luke ja Lorelai lähtevät rikkomaan ärsyttävää kirkonkelloa. Kun he saapuvat kirkolle, ovet ovat lukossa, mikä yllättää Lorelai: mitä jos hänen tarvitsisi yhtäkkiä päästä tekemään jotain pyhyyksiä? Luke ehdottaa, että hänen pitää rikkoa lukko, mutta Lorelai vetää esiin lompakkonsa aikeissaan avata ovi kortilla: “All those years of watching Hart to Hart are about to pay off.” >> Hart to Hart on yhdysvaltalainen televisiosarja, joka esitettiin ensimmäisen kerran vuosina 1979–1984. Sarjan loi Sidney Sheldon, ja se seurasi varakasta avioparia, Jonathan ja Jennifer Hartia, jotka ratkovat rikoksia harrastuksenaan. Jonathan (Robert Wagner) toimi menestyksekkäänä liikemiehenä, kun taas Jennifer (Stefanie Powers) oli entinen freelance-toimittaja. Pariskunnan glamouria huokuva elämäntyyli sai jännittävän käänteen, kun he alkoivat harrastaa rikosten ratkaisemista omalla tavallaan. Sarja yhdisti draamaa, jännitystä ja romanttisia elementtejä, sekä hyödynsi Jonathanin ja Jenniferin välistä kemiaa.
- Mega-Man protein powder
Lorelain ja Luken jatkavat vandalismiaan, ja Lorelai alkaa tenttaamaan Lukelta mm. sitä, miksi tämän työkalulaatikko ei ollut uudella asunnolla. Lorelai myös huomioi, että Luke ei näytä oikeasti muuttaneen laisinkaan: “There were dishes in the sink, some kind of shake in the blender, Mega-Man protein powder on the counter. Remind me to mock you for that later, by the way.” >> Mega-Man proteiinijauhe on General Nutrition Centersin (GNC) tuottama jauhe. GNC tuottaa mm. vitamiineja, ravintolisiä, mineraaleja, sekä energiatuotteita.
- Pixy Stix
Lane on lähdössä kotiin Yalesta, vaikka Rory ehdottaa että veisi hänet autolla luentojen jälkeen. Lane toteaa, että tilanne pitää nyt ottaa haltuun. Rory haluaa mennä ruokalan kautta:
RORY: Well, I can’t send you home to Mrs. Kim without a purse full of mini donuts.
LANE: You know, I believe that’s how Mother Theresa got started.
RORY: Really, I heard it was Pixy Stix.
Pixy Stix on hapanta ja makeaa jauhettua karkkia pillin muotoisessa pakkauksessa. Karkki on tarkoitus kaataa pakkauksesta suoraan suuhun. Pixy Stixin kehitti Sunline Inc. St. Louisissa, ja nykyään sitä tuottaa Ferrero Candy Company.
- Madeline Albright
Rory kävelee ruokalassa Williamin ohi, joka huudahtaa: “Hey, it’s Madeline Albright.” >> Madeleine Jana Korbel Albright, alun perin Marie Jana Korbelová oli 1937 syntynyt yhdysvaltalainen poliitikko ja diplomaatti. Hän oli järjestyksessään 64. Yhdysvaltain ulkoministeri ja ensimmäinen kyseisessä virassa toiminut nainen. Bill Clinton nimitti Albrightin ulkoministeriksi vuonna 1996. Ennen ulkoministeriksi nousuaan hän oli ollut YK:ssa Yhdysvaltojen lähettiläänä. Albrightilla oli suorapuheinen, jopa aggressiivinen tyyli keskustella päivänpolttavista asioita muiden poliitikkojen kanssa, mihin William tässä viitannee: Rory nimittäin ojensi häntä oikein kunnolla kansainvälisten asioiden seurassa.
- Cookie Monster
Lane on kotona, jossa hänen äitinsä on juuri löytänyt hänen salaiset kätkönsä. Kun rouva Kim kysyy, kuinka kauan tätä kaikkea on jatkunut, Lane vastaa: “I started it when I was six, the day you told me the Cookie Monster was one of the seven deadly sins.” >> Keksimonsteri on nukkehahmo lasten televisiosarjasta Seesamtie (engl. Sesame Street). Keksimonsterin tunnistaa sinisen värisestä karvasta ja kieroista silmistä, sekä valtavasta ruokahalusta. Keksimonsterin oikea nimi Sid paljastui vuonna 2004 esitetyssä laulussa.
- Reddi-Wipped
Rory on puhelimessa äitinsä kanssa, ja kertoo viimeisimmästä nöyryytyksestään pyykkitupa-Williamin kanssa. Rory toteaa, että ei voi enää näyttää naamaansa kansainvälisten suhteiden seurassa, pyykkituvassa, ruokalassa, eikä oikeastaan yhtään missään. Lorelai vastaa: “Well hey, if that nut job who jumped out of his closet Reddi-Wipped is still hanging around, I think you’re fine.” >> Reddi-Wip on amerikkalaista, makeutettua kermavaahtoa, jota saa pursotettua suoraan pullosta. Reddi-Wippiä tuottaa Conagra Brands, ja sitä myydään useissa eri variaaioissa: Original, Extra Creamy, Fat Free, Zero Sugar, ja Barista. Tuoteperheeseen on myös lisätty kasviperäisiä tuotteita vuonna 2019. Reddi-Wip on Yhdysvaltain toiseksi syödyin vaahtokuorrute heti Cool Whipin jälkeen. Lorelai viittaa tässä tyttöön, joka oli oikeasti stalkannut Williamia, ja päätynyt piileksimään tämän vaatekaapissa kermavaahdolla kuorrutettuna.